Jostain netin syövereistä tai facen ryhmästä sain päähäni, että kummallekin lapselle omasta ekasta vuodestaan lämpötilapeitto.
Kun tämä menossa oleva pandemia alkoi, aloin mäkin kutomaan.
Ja tänä vuonna nuoriso-osasto sai joululahjaks.
Ilmatieteenlaitoksen sivuilta sain kaivettua kummankin ekan vuoden keskilämpötilat.
Ja siitä sitten suunnittelemaan värejä ja lämpötilojen "asteikkoa".
Eka asteikko oli turhan suuri, 5 asteen välein. Kun tein 3 asteen välein, tuli sellanen, että sopivasti noita värien vaihtoja.
Alotin kulmasta leventäen. Pikkasen piti laskee, että oikeessa kohdassa alan kaventamaan toisesta reunasta, että päivät tai rivit ei lopu kesken.
Tyytyväinen olen lopputuloksiin.
Tai no, ehkä pojan peitto ois saanut olla hippasen leveämpi.
Mutta onhan poikakin pitkä ja "ohkanen"...
Eka on siis pojan peitto ja sitten tytön peitto. Vuodet tuolta jostain vuostuhannen vaihteen paikkeilta...
Ja eka vuos alkaa syksystä ja toinen alkukesästä...
Kysyin face-ryhmästä neuvoa ja sieltä vinkattiin i-cord päättely.
Ei kun Youtubeen haku ja sieltä löyty ohjeet.
Toki jos oikeen tarkkaan kattoo niin pojan musta on oikeen tumman sininen. Mutta kun huomasin asian niin olin jo kutonut niin paljon etten jaksanut purkaa ja vaihtaa mustaan väriin.
Ai niin ja lankana Svarta Fåretin Freja, Maija sekä Viking Garn. Alotin Frejalla, tarpeeks oli värejä, mutta aluks en ostanu tarpeeks keriä. Ja sitten kun ei löytyny enää värjeä niin oli pakko ostaa noista muista niitä samoja tai lähes samoja värjeä. Puikkoina nro 4 cubics, en muista kuin pitkä kaapeli oli. Ja siis aina oikeaa neuloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti