blogikisu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)
tiistai 7. lokakuuta 2008
Musta lippu liehumaan ... vai oisko se kuitenkin ruskea
Merirosvokakku oli vuorossa 8-vuotissynttäreillä (pojan). Mietin ensin että miten sen tekisin, mutta lippuhan oli loppujen lopuksi se helpoin tehtävä. Pellin kokoinen pohja ja siitä sitten leikattiin lipun muotoinen. Päällistä mietin pitkään että miten sen toteuttaisin. Lopulta tulin siihen tulokseen tai johtopäätökseen, että teen sen mokkapalojen kuorrutuksella. Vähän kuorrutuksesta tuli valuva, mutta eihän sen makua haitannut. Luut tein marsipaanista ja "onnistuin" käyttämään koko pötkön. No oli ensimmäinen kerta kun käytin marsipaania joten se annettakoon anteeksi...
Haamuilua
6-vuotiaana tyttö halusi haamukakun. Haamun mallin sain jostain kirjasta. Ei ollut vaikea tehdä. Päälle Flora vanillaa ja silmiksi ja suuksi vähän muotoillut mustat karkit.
Ufoilua synttäreillä
Kaivelin tuolta koneen kuvagalleriasta vanhoja kakkujen yms. kuvia.
7-vuotissynttäreillä poika halusi ufokakun. Ja sellainen tehtiin. Tein kaksi erillistä eri kokoista kakkupohjaa ja Flora vanillasta kuorrutus. Hopeakuulia sekä pyöreitä hedelmäkarkkeja koristeeksi (muka ikkunoita tai jotain hih!). Muuta ei ollut antenniksi kuin vohvelikeksi...
Ja hyvää oli :)
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Pojan ristiäistaulu
Ja väliin vähän käsitöitä. Ristipistotaulu jonka tein pojalleni. Syntymäpäivän ja nimen olen tosin "sutannut" tarkoituksella. Tytölle pitäisi vielä jossain vaiheessa (niin että missähän vaiheessa...) tehdä samanlainen, mutta vain punaisena versiona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)