blogikisu

blogikisu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)

lauantai 25. joulukuuta 2021

Lämpötilapeitto, tai kaks...

Jostain netin syövereistä tai facen ryhmästä sain päähäni, että kummallekin lapselle omasta ekasta vuodestaan lämpötilapeitto.

 Kun tämä menossa oleva pandemia alkoi, aloin mäkin kutomaan.
Ja tänä vuonna nuoriso-osasto sai joululahjaks.

Ilmatieteenlaitoksen sivuilta sain kaivettua kummankin ekan vuoden keskilämpötilat.
Ja siitä sitten suunnittelemaan värejä ja lämpötilojen "asteikkoa".

Eka asteikko oli turhan suuri, 5 asteen välein. Kun tein 3 asteen välein, tuli sellanen, että sopivasti noita värien vaihtoja.

Alotin kulmasta leventäen. Pikkasen piti laskee, että oikeessa kohdassa alan kaventamaan toisesta reunasta, että päivät tai rivit ei lopu kesken.

Tyytyväinen olen lopputuloksiin.
Tai no, ehkä pojan peitto ois saanut olla hippasen leveämpi.
Mutta onhan poikakin pitkä ja "ohkanen"...

Eka on siis pojan peitto ja sitten tytön peitto. Vuodet tuolta jostain vuostuhannen vaihteen paikkeilta...
Ja eka vuos alkaa syksystä ja toinen alkukesästä...



Mietintämyssyyn meni reunojen siistiminen.

Kysyin face-ryhmästä neuvoa ja sieltä vinkattiin i-cord päättely.
Ei kun Youtubeen haku ja sieltä löyty ohjeet.



Ja värit on kummankin lempiväri.
Toki jos oikeen tarkkaan kattoo niin pojan musta on oikeen tumman sininen. Mutta kun huomasin asian niin olin jo kutonut niin paljon etten jaksanut purkaa ja vaihtaa mustaan väriin.

Omasta mielestäni tuli ihan siistit :)
Ja saajat oli tyytyväisiä. Varsinkin kun selitin peittojen tarinan :)

Ai niin ja lankana Svarta Fåretin Freja, Maija sekä Viking Garn. Alotin Frejalla, tarpeeks oli värejä, mutta aluks en ostanu tarpeeks keriä. Ja sitten kun ei löytyny enää värjeä niin oli pakko ostaa noista muista niitä samoja tai lähes samoja värjeä. Puikkoina nro 4 cubics, en muista kuin pitkä kaapeli oli. Ja siis aina oikeaa neuloin.

Party party

 Pikkuista joulua päästiin kahden vuoden jälkeen taasen juhlimaan. Juhlat oli jo toki tossa n. kuukaus sitten...
Totesin, että oon tällanen self made woman.. HIH!

Lokakuussa, hyvissä ajoin ennen Halloweeniä, tytär halusi käymään JättiRätissä.
Eikä mun pitäny ostaa sieltä mitään, mutku, mutku...
Kangas suorastaan huus pääsyä pikkujoulumekoks.
Ja olihan se sitten ostettava. Tais vaan "vähän" mennä överiks kun ostin 3 metriä kangasta, vaikka tiiän, että mekkoon ei mee "ihan" noin paljoo. Vaikka täyskelloa ajattelinkin...
Ja ystävän kanssa ideailtapäivänä mietittiin mekon mallia.


Ja tämän mallin mukaan sitten päätin tehdä mekon. Ainoo vaan tosiaan, että helma on täys kello.




Kankaista löyty vielä pikkanen pätkä jotain "karvakangasta" ja siitä bolero.
Siitä ei tarvinnu muuta kun ommella sivu/hihasaumat.
Ja vähän muokkailla tota etupuolta.
Mekon kangas on joustavaa ihanan laskeutuvaa ohutta kangasta. Laatua en tiedä, mutta väliäkö sen...




Ja sähköistä. Eli oli pakko saada joku alushame.
"Tavallinen" alushame ei ois ajanut asiaa.
Helma piti saada "pöyhkeeks".


Ja koska muutenkin oli hankittavaa Karnaluksista niin sieltähän löyty sopivaa kangasta alushameeks: organza.
Hinta ei päätä huimannut niin ostaa posautin sitä sellaset 3 metriä...


Vielä ostovaiheessa ei ollut ideaa, että miten toteutan alushameen.
Kun kangas oli hyppysissä niin johan alkoi ajatus kiertämään.


Kangas oli siis 140 cm leveää.
Ompelin sauman lyhimmästä sivusta.
Sitten taitoin kankaan puoliksi.
Ja jotta sain sopivan pituisen niin "ylimääräinen" vielä taitteeksi. Kankaan aukinainen sivu tämän lyhyemmän osan helmana.

Ja taasen tuli ongelma...
Millainen vyötärö alushameeseen.

Taas penkomaan kangasvarastoja. Löyty kangas josta tein kaitaleen. Sellasen 3 metrin kaitaleen. Kaitale puoliks. Väliin kuminauha ja avonaisista sivuista kiinni alushameeseen.


Ja ihan täydestä menee :)
Kyllä kelpas juhlia.

Vielä kun takki oli ite tehty.
Kuin myös laukut. Toisessa kuljetin mm. kengät (ja joka jäi narikkaan) ja pikkulaukku oli juhlapaikalla mukana. Ja pikkulaukkuun olin vaihtanut hihnan joka ei tartu hiuksiin....

lauantai 11. joulukuuta 2021

Ilman kaavoja

 Helppo liivi.
Sitä en muista, mistä kangas on kulkeutunut mulle..
Pepitaruutuinen kangas..

Kankaan  hulpioreunat on keskietu.
Eli olkasaumat ja sivusaumat ja reunojen huolittelu.

Ai nii ja ne taskut...
Taskujen läpät on ommeltu toisesta kankaasta hämäävästi tohon päälle ;D




Kahden sauman pusero

Varmaan tällekin kankaalle on ollut joku toinen ajatus kun sen oon ostanut, mutta ei nyt tuu mieleen.

Muistaakseni Eurokankaan vitosen päiviltä joskus ostanut.

Vähän mietitytti, että miltä tuntuu ihoa vasten kun ystävän ajatushautomosta tuli, että pusero.

Ihan hyvältä tuntuu, ei kutita.

Ilman kaavoja.
Kangas pöydälle puoliksi (olkasauma on siis taitteelta) ja siitä mallailemaan.


Käyttökelpoinen ja käytettykin jo :)

 

Materiaalien leikkiä

 Tämänkin ajatus on ideailtapäivästä.
Samasta kankaasta oon tehnyt jo puseron.
Kuin myös samalla mallilla, mutta silloin puolihihaisen.

Nyt ystävä ideoi pikkujoulukauteen puseron. Kahdesta eri materiaalista tosiaan.
Kukallinen kangas ei olisi yksin riittänyt puseroksi.
Mustasta kankaasta oon tehnyt hameen (enkä oo näköjään parempaa kuvaa vieläkään saanut hameesta...)
Ja nyt loppu kankaasta päätyi lisukkeeksi puseroon.








Kauan hillottu

Tämäkin kangas oli todella hyvin hillottu. Eli ei muistikuvaa mistä ostettu ja milloin...
Kangas on puuvillaa ja siinä on tällanen jännä rypytys.

Ja ystävän avustuksella ajatus minkä mallinen.

Oon joskus tehnyt saman tyylisen puseron. Se alkaa olla jo kainaloista hapertunut....

Puseron kaava Suuri Käsityö nro 4/2013 kukkamekosta.



Tuli ihan mukava käyttöpusero :)
Ja jotta tietää kummin päin niin edessä tollanen solmimisnauha. Sen saa siis auki ja pääntietä avarrettua niin halutessaan ;)

Olipa kerran....

 ..yks hame.
Sain ystävältä.
Skottiruutuisen.
Sellasen puolihameen, kietaistavan.
Monen monta "siis niinku jotain viissataa" laskosta.
Kyl te tiiätte...

Ajatus eka itelle kotelomekko tästä kankaasta.
Järjetön purkaushomma.
Tottakai laskokset oli nimittäin ommeltu yläreunasta.

Ja kun ystävä tuli kylään ideailtapäivään..
Ei tullu kotelomekkoa, ei.

Oon joskus ostanu kirppikseltä yhden tunikan, vai mikskä sitä sanois...


Mokoma kutistunu kaapissa.
Mutta tästä kaava ja idea.



Taskut ja kaikkee...



Eiks oo jännän mallinen helma :)
Mutta voin sanoa, että tykkään :)


Napit on ainoo mitä oon ostanu tähän.
Naru taskun suihin ja nappeihin on omista varastoista.
Ja kuten sanottu, kangas on saatu :)

Inspiraatioiltapäivän tuloksia

Hyvä ystävä, pari tuntia aikaa ja kangaslaatikot.
Mitä siitä muuta voi tulla kun "muutama" ompeluidea.
Ystävä kun katsoo uusin silmin kankaita ja saa ideoita mitä itse en ole saanut.
Ja nyt kun oli lomaviikko niin oli aikaa ommella.
Varsinkin kun alkuviikosta oli kelit mitä oli. Eli KYLMÄÄÄÄÄ!

En muista kuinka kauan olen hillonnut näitä kankaita.
Enkä edes muista mitä näistä on alunperin pitäny tulla...
Tai mistä oon kankaat ostanut. Todennäkösesti joko JättiRätistä tai Eurokankaasta...





Nyt tuli parit hupparit.

Samalla kaavalla.
Kaava Suuri Käsityö 8/2020 ja malli nro 14. Alkuperäisessä mallissa ei ole vetoketjua ja etukappalekin oli oisko ollu kolmesta eri osasta.
Mä tein vetoketjullisen hupparin.
Ja kiitos Facebookin Ompeluelämää -ryhmän sain vetoketjun ommeltuu ilman että kupruilee <3
On enemmän mun näkönen ja tulee paremmin käyttöön.

Toiseen laitoin toisesta collegesta (tai mitä lie joustavaa kangasta) vähän tehostetta.
Huppuun vuoren.
Hihojen suihin ja helmaan kaitaleet.
Vetoketjukin mätsää väreihin :)
Oon tyytyväinen kumpaankin luomukseen :)
 

lauantai 6. marraskuuta 2021

Pikkutuunailua

 Sain ystävältä parit nappikorvikset. Ja olivat Herra Hakkaraisen purkkapurkissa (tai joku sellanen purkki).

Mietin purkin hyötykäyttöä. En halua niitä etikettejä mitä siinä on. Valkosena tyhmä.

Ja idealamppu sytty.

Lankavarastosta jotain lankaa (tais olla Fabelia), virkkukoukku.

Virkkasin ketjusilmukoita.

Sitten vaan kuumaliimalla kiinni. Pyörittäen ympäri purkkia.
Ja siin hää o :)




Kyl nyt kelppa laittaa muitakin korviksia säilöön :)

En muista -sukat

 Pitkästä aikaa sukat, itelle.

Ja ovat nimeltään en muista -sukat.
En muista mikä lanka on kyseessä
En muista mistä olen langan saanut...

Tutulla tyylillä
Varpaista aloittaen luuppaamalla, tiimalasikantapää...

Pikkasen tuli isohkot, mutta kyllä nää kotona menee...

maanantai 23. elokuuta 2021

Pusero, toppi vai mikä tää on....

 Penkoessani kangasvarastojani löysin kankaan. Olen saanut sen ystävältäni. Oisko ollu pussilakana. Pala oli n. metrin mittainen. Mietin, että mitä siitä tekisin. 

Kesä kun oli lämmin, vai pitäiskö sanoa kuuma, niin hihaton pusero, oli ajatus. Tai joku topin tyylinen.


Suuri Käsityö -lehdestä nro 7/2013 löyty sopiva yläosa. Oikeesti on mekon kaava. Mutta mä "vähän" lyhensin :D


Pikkasen joutu "kikkailemaan" olkaimien kanssa, mutta sain ne menemään hyvin. Tietää sitten toisessa, että mitä tekee toisin.


Ja pusero sopii hyvin mustan hamosen kanssa :)




Laama-kankaan huutoon vastaus

 Laama-kangas oikeen huus pääsyä laukuksi.
Ja laama-kangas siis näiden ostosten nro 1.

Ja olihan se "toteltava".

Laukussa vetjoketju, pari taskua sisällä.
Mitäpä siitä enempää.


Olen siis katu-uskottava :D

Pikasurautukset

Ja sitten niistä Eurokankaan kankaista, mitä niistä tulikaan. Okei, osa vielä tekemättä. Mutta tässä vähän mitä oon tähän mennessä saanut aikaseks....

Pikasurautuksina hame ja pusero.

Hameen kangas näiden ostoksien nro 9

Tosi nopeeta. Hameesta sellanen vähän enemmän mitä oma leveys. Takasauma. Vyötärölle kuminauha ja helmapäärme.

Puseron kangas näiden ostoksien nro 6.

Puserossa meni enemmän mittailussa mitä ompelussa.




Neliön mallinen pala. Sopivaan kohtaan sivuille pystysaumat ja ne siis ommellaan kankaan oikealle puolelle.

Olkapäille olkasaumat niin että jäi päälle tilaa mahtua (ja ehkä vähän enemmän) ja "hihansuihin" jäi vähän niin kun halkio.

Reunojen huolittelu ohuella päärmeellä samoin kuin pääntie.

Pusero toki, ainakin mun käytössä, vaatii alle jotain, koska on niin läpikuultava. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy....

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Lisää kierrätystä

 Tähän malliin. 

Tämä pusero tarttui mukaan SPR:n Kontista.

Ja kuten edelliseenkin puseroon, tähänkin laitoin kaitaleet sivusaumaan. Näistä ostoksista kangas nro 10.


Nyt ompelin pään tien Framilonilla.


Ja hihan suut ompelin joustavalla ompelulangalla.


Paita ollut käytössä ja toimii :)