Tulipahan taas harrastettua tuunailua. Sain tuollaiset märkätiloihin tarkoitetut korihyllyt.
Meillä on kuitenkin märkätiloissa jo sen verran hyllyjä kun tarvii joten piti miettiä uutta käyttötarkoitusta. Makuuhuoneeseen tarvitaan hyllytilaa, mutta tuollaiset ruosteiset hyllyt eivät kiinnosta. Ensin ajattelin maalaamista, mutta sitten sain "kuningas idean": päällystän ne kankaalla.
Tarvikkeina oli pahvi (tavallisesta pahvilaatikosta leikattu), kangasta sopivina suikaleina, lankaa (sellaista mitä käytetään kasvien esim. köynnöskasvien sitomiseen) sekä liima.
Leikkasin siis pahvista sopivat suikaleet samoin kuin kankaasta. Tein reijät langalle ja pujotin sen läpi ja sitten liimasin kankaan.
Vähän olisi saanut olla isompi tuo kangaspala
Tässä vielä lopullinen tulos (pyykkipojat tietenkin otetaan pois kun liima on kuivunut). Vielä kyllä ajattelin pahvista leikata hyllyn pohjan, jotta pienet tavarat eivät putoile läpi.