Tilannekatsaus

Nyt tulee tylsä pelkän tekstin postaus. Syynä on se, että ei ole tullut valmista, ei. Meillä alko tiistaina parin viikon epätavallisen arjen jakso. Nuori mies leikattiin ja se tietää sitten sitä, että äidin päivä rytmittyy näin: töihin-kotiin piipahtamaan-sairaalaan-kotiin nukkumaan. Toimenpide oli suunniteltu samoin kuin vähän oli viitettä siitä kuinka kauan sairaalassa menee. No, voihan sitä sielläkin tehdä kässyjä

Itseasiassa tiistaina kun oli se kaikista rankin päivä (odottelua, koska mennään saliin ja odottelua että koska pääsee heräämöön ja sitten pojan seurana, vaikka toinen "vaan" nukku) sain melkein valmiiksi yhden Capucinen. Vielä täytyy odottaa että päähineen saaja on maisemissa ja saadaan kokeiltua, että tuliko sopiva vai pitääkö purkaa ja tehdä vähän isompi.

Räjähtäviä lapasiakin olen sairaalassa neulonut (jippii, "osasin" kirjoittaa neulonut). Toinen on päättelyä ja peukaloa vailla valmis. Kotona väkerrän jotain pientä, mutta kauheesti ei jaksa. Kyllä niitä kässyjä sitten taas alkaa enempi tulla kunhan poika kotiutuu. Ja pääsiäisen jälkeen mulla on loma, joten eiköhän silloinkin jotain synny. Jos vaikka sais yhden päivän ommella. On niin paljon kaikkea suunnitelmaa, mutta niin vähän aikaa

Muutaman piston tossa yks ilta pistelin kissatyötä. Nyt vaan näyttää ehkä sille, että pistän sen vähäks aikaa syrjään ja alotan toisen työn. Toisen työn itselleni asettama deadline olisi tuolla äitienpäivän kohdilla. Ajatuksena nimittäin josko siitä saisin äitienpäivälahjan. Saas sitten taas nähdä että kuin käy.

Mutta nyt täytyy mennä nukkumaan, että huomenna taas jaksaa. Jollain lailla uuvuttavaa toi sairaalaelämä, vaikka ei oo eka kerta. Silti vaiko siitä johtuen siihen ei totu.