blogikisu

blogikisu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)

lauantai 1. elokuuta 2009

Märkätiloihin tarkoitettujen hyllyjen uusi elämä


Tulipahan taas harrastettua tuunailua. Sain tuollaiset märkätiloihin tarkoitetut korihyllyt.



Meillä on kuitenkin märkätiloissa jo sen verran hyllyjä kun tarvii joten piti miettiä uutta käyttötarkoitusta. Makuuhuoneeseen tarvitaan hyllytilaa, mutta tuollaiset ruosteiset hyllyt eivät kiinnosta. Ensin ajattelin maalaamista, mutta sitten sain "kuningas idean": päällystän ne kankaalla.

Tarvikkeina oli pahvi (tavallisesta pahvilaatikosta leikattu), kangasta sopivina suikaleina, lankaa (sellaista mitä käytetään kasvien esim. köynnöskasvien sitomiseen) sekä liima.

Leikkasin siis pahvista sopivat suikaleet samoin kuin kankaasta. Tein reijät langalle ja pujotin sen läpi ja sitten liimasin kankaan.



Vähän olisi saanut olla isompi tuo kangaspala Hymy Kun liima oli kuivunut, kiinnitin tämän "suikaleen" hyllyn reunaan ja sidoin langalla. Jos suikale irvisti jostain kohtaa niin laitoin vähän liimaa siihenkin kohtaan ja sitten pyykkipojan painamaan suikaleen kiinni hyllyn reunaan.



Tässä vielä lopullinen tulos (pyykkipojat tietenkin otetaan pois kun liima on kuivunut). Vielä kyllä ajattelin pahvista leikata hyllyn pohjan, jotta pienet tavarat eivät putoile läpi.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Hello Kitty -kakku


Tyttö halus synttärikakuksi kissakakun. Tässä sellainen nimittäin kun on Hello Kitty fani kyseessä.



Kakku oli helppo tehdä. Yhdestä palasesta kakku. Väliin kreemiä ja päärynäsosetta. Päälle vaahtoutuvaa vanilijakastiketta. Hello Kittyn rusetti on marsipaania joka on värjätty punaisella elintarvikevärillä. Silmät ja nenä ovat myös marsipaania. Nenä värjättiin keltaisella elintarvikevärillä ja silmät lakritsikastikkeella. Sen takia ne ovat vähän valuneet. Myös viikset ovat lakritsikastiketta. Hyvää kuulemma oli ja riitti myös hyvin.

Pikaehostusta


Ja jos ei jaksa alkaa tekemään kunnollisia päällisiä tuoleihin, niin helpommallakin pääsee.



Ohessa esimerkki. Leikkasin kankaasta sopivan palan ja "köytin" sen tuoli jalkojen ympärille sopivalla nauhalla, taakse rusetti. Ja täydestä menee ja siistiä jälkeä tulee Cool

lauantai 30. toukokuuta 2009

Kierrätystä kerrakseen


Tuli testattua että pöytäkin sopii kierrätykseen niin että sitä ei käytä pöytänä. Kaverin keittiön pöytä sai meillä nimittäin uuden elämän. Jalat laitoin meidän pöydän jaloiksi. Meidän pöydässä oli nimittäin tyhmät jalat, ainakin jos multa kysytään. Pöytälevylle mietin pitkään ja hartaasti uutta käyttöä, poiskaan en sitä raaskinut heittää.

Tästä lähdettiin:



Ja tähän päädyttiin:



Eli pöytälevy sai uuden elämän hyllyinä. Sahautin levyn kolmeen osaan ja ostin kaupasta hyllyn kannakkeet ja eikun seinään ja kirjoja päälle Nauru Ensin mietin hyllyjen maalaamista, mutta helpommalla pääsin kun iskettiin vain seinään, meneehän ne ihan noineskin Silmänisku 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Piparitalo jouluna 2008


Tänä vuonna tein piparitalon taas ihan alusta alkaen itse. Kuva on vähän tumma, mutta kyllä siitä varmaan jonkinlaisen käsityksen saa.



Kuvassa on joulupukki ja joulupukin takana pari kaatunutta possua. Talon takana oli vielä koristeltu kuusi. Aitakin on vähän kärsinyt. Mutta väliäkö tuon, sillä hyvälle se silti maistui.

Tulipa hieno kylpytakki...


Täytyypi taasen päivittää blogia.

Tyttö sai Hello Kitty -aamutakin niin pojankin piti saada aamutakki. Melkeen onnistunut. Toisesta taskusta tuli povitasku Nauru Poika halus rintamukseen siilin kuvan. Hän on itse sen piirtänyt paperille ja mä sitten siirsin sen kankalle.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Joulua odotellessa, vanhoja muistellen


Näin joulua odotellessa "muistelin" vanhoja. Muutaman vanhan piparitalon kuvat tässä ohessa. Kuvat ovat parilta viime vuodelta mutta en muista että kumminpäin ovat.

Tää on ihan alusta asti itse tehty. Siis ihan piparitaikinasta lähtien. Kasaaminen tapahtui sulatetulla sokerilla ja valkoinen koristelu tomusokerista tehtyä. Vähän rekvisiittaa kuten joulupukki ja kuuset ja aita ja sienet. Ja hyvältä maistui...



Tää seuraava on sitten valmispaketista itse kasattu. Itse henk.koht. en tykännyt. En tiedä sitten että oonko niin tottunut tuohon omaan taikinaan ja siitä tuleviin pipareihin. Jotenkin tää valmis oli mun makuun vähän kovaa syötävää. Ja suoraan sanottuna ei tuo koristelukaan oo niin "muhkeaa" kuin tuossa toisessa. Tänä jouluna teen kyllä taikinan ite!