blogipupu

blogipupu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ostoksia ja aatoksia

Huomaa, että on enemmän vapaata aikaa. Alotin syksyllä vapaaehtoisesti lyhennetyn työajan. Ihan oman jaksamisen takia. Perjantaina, vapaapäivänä, kävin kaupungilla. Tarkotuksena oli käydä Eurokankaassa, takkikangasta hakemassa. Edellisen bloggauksen takkikangas sieltä löytykin. Ja "ihan pakko" oli käydä myös Lankamaailmassa :P
No, totuuden nimissä, oli mulla jotain ajatusta mitä sieltä ostan.
Tällanen lankakerä löyty mukaan.

Tästä tulee huivi.
Ja sitte löyty myös palmikkopuikot ja kerrosmerkit.
Joulu mielessä tonkin lankakerän ostin. Aikanen lintu jne..
Muutakin jouluajatuksia sain mieleeni. Mutta sitten aattelin, että on se kumma että likalle keksin vaikka miljuuuuna lahjaa, mutta poitsulle. Tuntuu että on todella vaikeeta keksii edes synttärilahjaa. Onko se sitten toi ikä vai mikä. Niin, siis pojan ikä. Tai no, kyllä lahjoja löytyy, mutta sen kustannuspuoli....  

Kermanvaaleeta

Mä oon jo jonkun vuoden miettiny, että miks kun syksy pimenee, niin vaatteiden (lähinnä päällivaatteiden) värityskin tummenee :( Paitsi mulla :)
Perjantaina kävin Eurokankaassa ja sieltä tarttu mukaan kangasta. Nii, housukangaslaarista, takkia varten. Eikä ollu hinnalla pilattu. Pari kymppii makso pala. Ja siitä sain tän:


Vanha takki tai oikeestaan vanhan takin vetoketju sano työsopimuksensa irti. Ja muutenkaan mä en siitä takista oikeen tykänny; hihat liian pitkät, inhottavat olkatoppaukset, värikään ei oikeen ollu mieleen. Se oli sellanen pakko-hankkia-äkkiä-nyt -takki. Nyt on sitten mieleinen takki.
Oon joskus 90-luvun puolen välin paikkeilla hommannu sellasii Onnistu Ommellen -kortteja. Ja onhan niille korteille kansiokin. Nii ja kaavoja oli mukana kans. Niistä ohjeista on tää takin kaava napattu. Pikkasen vaan aiheutti mietintään yks kaavan osa: etu- ja taka-alavara. Sitten kun tarkemmin ohjeita yms. tutkailin niin hoksasin, että ohje on vuorittomalle takille ja mä tein vuorin.
Päällikangas on siis kerman vaaleaa vakosamettia ja vuori on tummanharmaata vuorikangasta, jäänyt isännän takista. En oo ihan varma, että oonko ostanu joskus jonkun isomman palan. No, anyway. Nyt tuli loppukin käyttöön.
Mallissa on jotenkin jännästi toi kaarroke osuus. Alkuperäisessä ohjeessa huppu on irrotettava, mutta mä värkkäsin sen tohon takkiin kiinni. Hupun reunaan laitoin myös Framilon-nauhalla vähän rypytystä, naruista en tykkää. Mutta tästä takista tykkään :) Alkuperäisessä oli hihansuissa halkiot, mun versiossa ei. Tikkaukset on tumman ruskeella kuin myös vetoketju.





maanantai 17. syyskuuta 2012

Hyvät oli päikkärit tänään

Tulihan ne otettua ihka uuden torkkupeiton alla :)
Eli mummonneliöt riviin ja jonoon.. Nyt se on sitten vihdosta viimein valmis. Vuodatuksen puolella laittelin raporttia aina kun sain vähän enemmän neliöitä valmiiks. Alotettu on jo reilusti yli vuos sitten. Sitten tuli väliin pari KYHiä ja lopussa meinas iskee kisaväsymys. Mutta siinä ne 160 neliötä nyt on. Ja hiukka "joku" on tyytyväinen :)


Lankana Puro Batik vaalean ja tummemman sinisen sävyt ja valkonen on Miamia. Koukku oli 2,5.
Meinas vaan viime syksyllä iskee pikkunen paniikki kun huomasin, että Batikista oltiin myymässä viimesiä eriä. Tarpeeks kuitenkin (onneks) sain lankaa. Tarkkaa määrää en enää muista kuinka monta kerää oon ostanu, mutta painoa työllä on 2 kg. Suurin osa Batik -keristä on ostettu tarjouksista.
10 neliöö ns. vaakasuuntaan ja 16 neliöö pystysuuntaan. Hyvin mahtuu meikäläinen vajaa 170 cm varreltansa ton alle.


Vielä vähän lähikuvia. Mietin, että kumman puolen pidän ns. päällipuolena. Taitaa se kuitenkin olla toi missä näkyy noi yhdistämisvirkkaukset. Jotenkin on mun silmään kivempi. Mutta makuasioistahan ei sovi kiistellä.


Ja sitten muiden haasteiden (=iiiisooot työt) pariin :)


perjantai 14. syyskuuta 2012

Ajankohtaista

Eiks nyt pidänkin tehdä mm. lyhythihaisia puseroita. Ai, ei vai, no mä ainakin tein. Pähkäilin tosin, että alle voi lykätä kun oikeen tulee kylmä ni ton poolon, pitkähihasen.


Samalla kaavalla kuin tämä. Hyväksi todettu. Nyt vaan ilman kämmejä :) Hihansuut ja helman siistin pelkällä siksakilla. Tuli ihan hyvän näköinen ja täytyy sanoa, että tykkään. Kangas on siskolta synttärilahjaksi saatua. Kiitos sisko!


Tässä vielä vähän tarkempaa kuvaa kuviosta. On
vähän niin kun kiiltävää :) Ja ylempi on värinä lähinnä oikeaa. Raidat ei tosin erotu ihan noin selvästi "elävässä elämässä".

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pikapostaus

Nää on ne mitä työkaverille tein turkoosista trikoosta.
Piti olla saman kokoset, mutta toinen näyttää kuvassa vähän enemmän isommalta kun mitä "oikeesti" on. Tehty nro 8 koukulla niin että toinen puoli on aloitettu keskeltä ja sitten kun on tarpeeksi iso halkaisija aletaan vähentämään.

Tein myös aukon, jos haluaa laittaa sisälle jotain pehmustetta tms. 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Prototyyppi

Oon aikasemminkin tehny tilauksesta työkaverille virkattuja koreja. Nyt kun kysyin, että tartteko hän koreja, tuli vähän uutta kehiteltävää. Ens hän sano, että joo, vois hän yhden korin. Kysy myöskin, että teenkö muuta kun koreja. Sanoin, että ajatuksena on tehdä joskus matto (tai vaikka kaks tai kolme...). Siitä hän sitten innostu. "Mulla on huvimaja jossa on kaks korituolii. Voiskohan niihin tehdä jonkinlaiset päälliset?" Lupasin, että juu. Ja sitten olkkarissa on tuoli mihin vois kanssa tehdä.


Ja tää tuli sinne olkkariin. Oli niin tarkalle "mitattu" (juu, ja varmaan mitattu ;) ) mun viininpunaset trikoot, että jäljelle jäi n. 30 cm. Tän mitat on n. 37 x 40 cm. Niistä muista tulee sitten turkoosit. Tarkempi selostus yms. kun ovat valmiit.

Tätä piti tosiaan vähän miettii, että miten teen. Ekaks ajattelin, että yksinkertainen, mutta kun työkaveri sano, että oisko sellanen että sinne vois tarvittaessa laittaa jonkin pehmusteen sisään. Juu, tehdään kaksinkertainen. Tein niin, että ensin "pohja": ketjusilmukoita. Sen jälkeen kummallekin puolelle kiinteitä silmukoita niin, että tuli "pussukka". Tulikohan nyt tarpeeks epäselvästi selitettyy :P

Tässä vähän kuvaa "kaksinkertaisuudesta", erittäin epäselvä tosin.

Nyt pitäs sitten alkaa värkkäämään niitä turkooseja... Siinäkin saa pientä protoilutehtävää suorittaa... 

Suunnitelma ja toteuma

Piti ja piti. Mun piti ommella eilen paaaaaljon. Mutta kuinkas kävikään. Ei ainakaan niinku Strömsössä...
Jotain sentään sain aikaseks.
Näitten housujen kanssa sitten tuhtasin "koko päivän".


Tytölle, turkoosit. Ohje Suuri Käsityölehti 5/2004. Vähän muokattuna. Eli lahkeita pidennetty. Koko 152 cm. Kangas Eurokankaasta ihan metrikangasta.

Ja sitten se "ei menny niinku Strömsössä" -osuus. Lahkeet on siis kaksiosaiset. Ekaks tietty ommellaan noi lahkeen jatkot ja tikataan (jos halutaan) ja sitten sivusaumat ja lahkeiden sisäsaumat jne.
Innoissani sitten ompelin niin kun piti. Toinen lahje onnistu ok, mutta sitten kun aloin mallailemaan toisen lahkeen sisäsaumaa... Jotain kummallista, miks tää sauma haarasta tohon jatkokappaleeseen on niiiiiin lyhyt... Nyt ei ymmärrä. Paitsi että ymmärsi kun alko tarkemmin tutkii asioita.


Olin ommellu lahkeen jatkon VYÖTÄRÖLLE!!! Että voikin tehdä tollasen mokan. Mitä mä oikeen olin aatellu. Ja tottakai sekä lahkeen poikkisauma, että sivusauma oli TIKATTU!!! Eihän sitä pystynyt muuten korjaamaan muuta kun purkaen. Että sieppas!!! Jouduin sitten myöskin lahkeen jatkoa leventämään (ilmankos oli ollu niin kaposen tuntunen ja olin leikannu tietty "ylimääräisen" pois). No juu, oli mulla tossa leikkausvaiheessakin pikku kämmi käynyt... Kankaan reuna oli ollu "väärässä" kohtaa (siellä puolen mikä ei näy) ja toisesta takakappaleesta puuttus vähä. No, onneks oli kangasta jäänyt yli.


Joka tapauksessa housuista tuli tytölle mieleiset. Laitto tänään jo kouluun. Eks sovi hyvin ton pöllö-paidan kanssa? :)
 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kesän alussa

Vuodatuksen puolella esitin kesän alussa kuva-arvoituksen. Nyt siihen tulee jatkoa.
 Kuva oli tämä.

Juu, ei oo matoja. Oli siemenet alkaneet itää. Eikä tomaatti ees ollu mikään vanha. Ja normaalisti säilytetty. Oli kyllä aikamoinen yllätys kun töissä aloin tomaattia pilkkomaan...
Laitoin koko tomaatin itävineen siemenineen päivineen ruukkuun. Kastelin jne. Ei alkanut nousta mitään pinnalle. Kyllästyneenä nakkasin ruukun pihalle. Siinä se koko kesän vietti. Ajatuksena mulla tosin oli, että jossain vaiheessa tyhjennän ruukun mullasta.. Muutama viikko sitten aloin katsomaan ruukkua tarkemmin:


En kyllä keksi muuta kun että se tomaatti on nyt tullut pinnalle. Kauan odotin ja sitten menetin toivon ja nyt on tullut jotain pinnalle. Ainakin oletan, että se on tomaatti. Mahtaiskohan toi säilyy talven sisällä ja sitten nakkais taas ulos keväällä. Josko sais tomaatteja ihan omasta takaa *ajattelee toiveikkaana* :P

Palloja

Ei, en ole tehnyt palloja. Mutta tässä on 2,05 kg palloja ;)


Trikookudepalloja. Pitäs näistä väsätä yks juttu. Siitä sitten enempi kun saan valmiiks.
Kävin kuteet hakemassa eilen. On kiva tehdä jonkin muunkin väristä kun sitä viininpunaista.
Ja laatikko missä pallot ovat, odottaa tuunausta. Toin töistä kun oli niin kiva laatikko: kansi on kiinni laatikossa. Näätte sitten kun tarkemmin esittelen tuunausta. 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pientä neuletta

Meillä on likalla noita Monster High -nukkeja. Hän teki ite ommellen yhdelle mekon ja paidan (en oo vielä kuvannu niitä) ja mä tekasin kanssa, mekon.


Olen joskus vähän reilu 10-vuotiaana löytänyt ohjeen Barbin hameen tekemiseen. Helppo ohje: aina oikein -neuletta neulotaan pystysuoraan. Käsien kohdalla päätetään muutama silmukka ja sitten seuraavalla kerralla luodaan päätellyt silmukat takaisin.
Tätä samaa ohjetta mä sovelsin näiden nukkien kanssa (ja heti alko raksuttaa, että miten vielä tota ohjetta voi muokata). Vyön kohdalle tein langankierto-kaks-yhteen -tyylillä reijät. Takana on sauma niin, että ylhäältä on avoin, että mekon saa päälle ja alhaalla on halkio (koska tuli niiiin pitkä mekko). Olkapäiden kohdalle tein myös pienet saumat, jotta ei putoo. Vyö on ketjusilmukoita. Valmistu nopeesti. Lankana Tennesee ja puikkoina oli muistaakseni 3,5 sukkikset.
Ja likka oli tyytyväinen :)
Huomatkaa muuten rannekoru: ite (likka) tehty Fmo-massasta!!!


lauantai 1. syyskuuta 2012

Hu-huu!

Ihqu pöllö-kangas pääs käsittelyyn tänään. 

 Tuloksena tunika likalle. Oikeesti tän kaava on topin kaava Suuri Käsityölehti 5/2004 (tai jotain sinnepäin). Oon aikasemminkin tehny puseron samaa kaavaa muokaten. Koska likka niiiiiin tykkää puserosta tehtiin sitten vähän samaan tyyliin toinen.


 Tästä kuulemma tuli toinen lempipusero. 
Pikkasen ois vaan vissiin pitäny ostaa enempi tota kangasta... Jatkoin helmaa ja ups! Etukappaleen kohdalla tuli pikkanen... APUVA -miete. Jatkopala oli liian lyhyt. Äkkiä tutkailemaan kangasvarastoja. Mitään sopivan sävystä trikoota ei TIETENKÄÄN oo, mutta yksistä likalle tehdyistä housuista jäänyttä kangasta oli. Mitä sen sitten väliä, vaikka pieni pala onkin jotain muuta... Eks nii...


Ja pieni juju piti laittaa.
Vähän toi kaula-aukko on liian avara, mutta likka tuumas, että hän voi pitää siellä alla pitkähihasta. Totesin, että täytyy ostaa jotain sopivan sävystä resoria ja sillä yrittää saada vähän sitä kaula-aukkoa pienemmäks. Nyt oli Framilon-nauha käytössä. Ois vissiin pitänyt vielä vähän enemmän venyttää sitä, että ois tullu pienemmäks.
Seuraava vaatekin on jo tilattuna.. Siitä sitten enempi kun valmistuu. Kaavat on jo löydetty. Pitäs vaan piirtää ja kangas ostaa.