blogipupu

blogipupu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Testausta, testausta

Meillä juhlitaan kesäkuun 2. sunnuntaina rippijuhlia, toivottavasti. 
Nuori mies ei osannu sanoo, että millasen kakun haluun. "Ihan sama". Äiti sitten päättää. Kinuskikakku. Täytteestä ei vielä tietoa. 
Ja sillä mentaliteetilla lähdettiin, että koskaan en oo ennen kinuskikakkua tehny. 
Euroviisuiltana piti vähän testailla, että miten sitä kinuskia tehdään. Kinuskikissan sivuilla oli hyvät ohjeet. Ja eikun testaamaan.
Tässä tulos: 


Kinuskimuffinsseja. Pohjana mokkapalojen pohja. Päällä kinuskia ja vaahdotettua Flora Vanillaa. 
Ja ihan uudella pursottimella koristeltu.
"Oikean" kakun päälle tulee kinuskia, hieno koriste (on tilattu KakkuMarilta) sekä kermavaahtoa. Todennäköisesti teen ihan oikeesta kermasta. 

perjantai 2. toukokuuta 2014

Tähtiä näkyy

Ollaan lasten huoneita päivittämässä teinihuoneiksi. Pojalta kysyin, että minkä väriset verhot hän haluaa. Mustat tai punaset. Kuviolliset vai yksväriset. Ihan sama. Koita siinä sitten ostaa toiselle verhokangasta.


 Tällasen kankaan bongasin JättiRätistä. 
Kelpas. 
Eilen kun oli vappupäivä ja vapaapäivä niin sain vihdoin ja viimein toimeks ommella. 


Ajatuksena lapsille tehdä huoneisiin laskosverhot. Ja kuten joskus aikaisemminkin: ikinä ennen en oo tehny. 
Eilen sain ommeltuu reunat, ylä- ja alakäänteen sekä täältä ostamani laskosverhonauhan. Haettiin ihan paikanpäältä ja täytyy kehua palvelua :) Ostin mä sieltä sellasen näppärän puolakotelon, josta ei nyt oo kuvaa. Laitan sen ja brassailen sen kanssa tossa myöhemmin ;) 
Vielä täytyy verhoja varten hommata pikkuset muovirenkaat ylös ja alas sekä rimat ylös ja alas.


Ristipistokin on edennyt. Tähän on vielä tullut kuvan ottamisen jälkeen vihreyttä lisää. 

Meillä tehdään pikkuremonttia. Eli se seinän tapetointi mitä edellisessä postauksessa esitin. 


Hyllyjä kun tyhjensin löysin tällasen.
Saa kyllä niin hyvälle tuulelle. Meitin bilsan ope on tän antanu joskus yläasteaikoina. Toivottavasti teksti näkyy :D Ainakin jos klikkaa kuvaa ja suurentaa.