blogipupu

blogipupu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Yleisön pyynnöstä :)

Sovitus kuva puserosta. Ja tosiaan ois ehkä saanut olla aavistuksen pienempi. Nythän ei tartte vetoketjua (toisella sivulla) avata että puseron saa päällesä.


Vielä tunnelma kuva rannikolta. Viime viikonlopulta. Oli vaan niin vietävän kova tuuli ettei tehny mieli uimaan. Ehkä sitten... joskus...





lauantai 20. heinäkuuta 2013

P.S.

Pikku päivitystä. Olen tuolta Vuodatuksen puolelta tuonut tekstit tänne Bloggerin puolelle. Suurin osa niistä on vielä päivittämättä tänne, puuttuu kuvat jne. Tänään taas piiiitkästä aikaa urakoin ja julkaisin vanhoja tekstejä ja kuvia. Eli en ole nyt muutaman päivän aikana niiiin kauheasti urakoinut mitä bloggausten perusteella voisi kuvitella :) 
Pyydän muuten anteeksi jos vanhoissa teksteissä eivät hymiöt näy. En ole niitä poistanut ja tuolla Vuodatuksen (siis ainakin vanhan) puolella oli käytössä hymiöt (Bloggerissa ei ole, ja niitä kaipaan). Ja niitä käytettiin AHKERASTI ;)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kun ei muutakaan

No voihan, tää oli kirjotettu jo alkukuusta, mutta jäänyt julkasematta. Julkastaan se nyt sitten :)

Käsityörintamalla hiljaista. Tai no, onhan noita Kyhäilyjä tullu tehtyä, mutta vielä ei ihan oo valmista. Paitti korit.
Jotain oon kuitenkin kesälomalla touhunnu. Meillä on poitsu Cheek fani. Ja kun bongasin tiedot että ko. artisti esiintyy Salon iltatorilla niin nokka sinne. Torstaina oli keikka. Ekaks käytiin munnin luona ja sitten torille.
Täytyy sanoo, että ihan mieletön keikka ja sitten kun aattelee sitä että oli ilmainen :)
Poika tykkäs ja äiti otti "miljuuna" kuvaa ja pari videon pätkääkin. Tais olla tähän mennessä kesän kohokohta.
Huomas että Cheek tykkäs esiintymisestä ja otti yleisön mukaan todella hyvin. Olen kyllä tuosta asiasta kuullu kaverilta joka on muutaman kerran ollu laivalla Cheekin keikalla.






Tykkään, tykkään, tykkään

Ihmeen ajoissa olen tämän kanssa. Tarvetta saada päälle on "vasta" huomenna ja on "jo" tänään valmis. Itseasiassa oli jo eilen... Melkeen oli jo ke-to välisenä yönä valmista, mutku tuli väsy. 


Malli on Suuri Käsityölehti 10/2010 XL-malli. Kangas Eurokankaan metrikankaita (puuvillaa), tytön mulle valkkaama. Mallia on muutettu sen verta että sekä hihoja että helmaa on lyhennetty. On siis lehdessä nimellä Tunikamekko. Mutta menee se näinkin. Ehkä seuraavalla kerralla tehdään sitten mekko. 


Pääntiessä tossa etureunassa on kuminauha. Ohjeessa sitä ei oltu tikattu kahdella tikillä, mutta kun musta tuntui, että saumanvarasta tuli vähän turhan nafti niin päätin varmistaa että varmasti pysyy. 
En oo ihan varma oisko kuitenkaan tarttenu tota piilovetoketjua, joka on vasemmassa kyljessä, laitoin kun kerta sellanen(kin) löyty kotoota. 
Mutta kuten jo otsikossakin lukee: TYKKÄÄN :) Ja varmasti teen tällä kaavalla toistekin. Ja tyttö sano, että sopii mulle :)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Rusettimaailmassa

Ja ihan niin kun tytöllä ei vaatteita ois tarpeeks. Mutta kun bongattiin kiva kaava niin pitihän sitä kokeilla, vaikka niitä vaatteita siis on. Enempikin pitäs pojalle ommella. Mutta nyt siis tytölle. 



Kaava on Suuresta Käsityölehdestä 5-6/2013. Nuori suunnittelija -kaavat. Onnistuin, ainakin melkeen. Ihan ois pikkusen saanu olla isommat (kuten ehkä kuvasta huomaa), vaikkakin kaavat oli 164 cm joka on siis suurin koko tosta mallista. Kangas on Eurokankaasta, ihan normi puuvillaa. Ja yhtenä pikku yksityiskohtana: vetoketku vetoketju on pepun puolella.  


Ja sitten sinne ei-menny-niin-ku-Strömsössä -osastolle. Pikkunen viba kävi kun ompelin taskuja. Etukappaleen taskunsuuhun tuli tikkaus, takakappaleen ei. En sitten kääntäny takakappaleen taskukappaletta nurjalle enkä huomannu sitä ennen kun olin jo ommellu sivusauman. Hätäapuna ompelin saumanvaran suoralla ompeleella tonne taskun puolelle, mutta kun tasku "pikkasen" irvistää niin näkyyhän se. Ei se vissiin tyttöä haitta, on se noita sortseja jo käyttänyt ja ihan julkisestikin. Mutta mua, mua se haittaa ja ärsyttää ja, ja, ja... 


Tyttö tuumas että tehdään toiset samanmoiset ja NIIHIN mä sitten (toivottavasti) saan noi taskutkin niin kun pitää. Ja vähän täytyy suurentaa niin että istuu hyvin. Ja rusetin voi kuulemma tehdä erivärisestä kankaasta kun housut. Saas nähä loppuuko kesä ennen kun saan valmiiks. KYH-töitäkin kun pitäs tehdä... Eipä niitä tosin enää paljon kesken oo ja kun yhtä työtä vähän "helpotin" (lue: nopeutin tekemällä vähän toisen mallisen kun ohjeessa) niin enköhän ne saa valmiiks ajoissa.

Niin tyttömäistä :)

Lomalla on KYHien välillä hyvä vaihteeks ommellakin  jotain. 
Ja se "jotain" oli tytölle kylpytakki. Vanha takki kun on kokoa 128 cm... 
Takin kaavana sovelsin Ottobressa ollutta collegetakin kaavaa. Siis se minkä kaavan mukaan tein jo yhden fleece-takin. 


Mun mielestä toi pallokangas on vaan NIIIIIN ihanan näköstä. Ihan ei pallokangas riittänyt. Ois pitäny jättää taskut, vyö ja huppu tai hihat tekemättä. Kävästiin tytön kanssa Eurokankaassa penkomassa ja hän sieltä bongasi ton "raidallisen" kankaan. Ihan hyvän näkönen tosta tuli noinkin. College-takin kaavoihin tein muokkausta: suurensin, jotta mahtuu pidempään. Kaava kun on kokoa 158 ja tyttö käyttää jo osin 164 vaatteita. 


Vielä kuva tikkauksesta. Ai niin ja noista kuvista ei näy sitä että tein vyölenkit pallokankaasta :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Herkuttelua

Ja nyt en tarkota syötävää herkuttelua. Eilen tipahti laatikkoon uusi Suuri Käsityölehti. Tilasin sen vuodeks "kun halvalla sai" ja myyjä sai puhuttuu mut tilaamaan sen. No, okei, oon mä sitä tilaamista jo aiemminkin miettinyt. Nrosta 5-6 oon tekemässä tällä hetkellä kolmee työtä. Sitten sekä nrossa 4 ja 5-6 on sellasii sitku-vaatteita, itelle.
 
Mutta siis se uusin lehti, nro 7. Tuntu että jo kansi lupaa hyvää. Siinä on jännän näkönen pusero, ehkä taasen niitä sitku-vaatteita. Likalle löysin kivan topin. Tai siis aattelin, että vois likalle sopia. Kokojakin kun on alkaen koosta 32 (ehkä vähän joutuu pienentää likalle). Ja kun likka selas lehden niin totes saman mitä minäkin. Ja toppi tehdään.
Pari mekkoo, mitkä (ehkä/toivottavasti ens kesäks) vois tehdä, itelle. Ja college-asu, kokojakin on "tarpeeks". Kiva idea tennareiden tuunailuun... Kun vaan olis ne tennarit ;)  Mahtaiskohan likka osata/viittitä tehdä sellaset jännät jalkapöydän korut, itelleen...
Neulomon puolella oli kanssa jännän näkösiä ohjeita. Varsinkin se pitsimekko, sitku.... Virkatut komeet korut.
Söpöjä neulatyynyjä. Mahtaiskohan likka tehdä mulle noita...
Kunhan neitokainen vaan kotiutuu niin alotetaan topin teko. Anto nimittäin ohjeeks että älä tee ennen kun hän on kotona. On kaverin luona vielä yhden yön :)
Käytiin Eurokankaassa alkuviikosta. Tytölle pari kangasta ja itellekin löysin, tai oikeestaan tyttö sen valkkas, jotain. Yks jutksa on valmiina, mutta täytyy odottaa ainakin huomiseen että tyttö tulee kotiin ja saan otettua kuvan.
Huh, heijaa. Ja Kyhitkin odottaa valmistumistaan. Ehheh, pitää niille jotain tehdä ennen kun valmistuu ;) Jotain niistäkin on taasen valmiina, mutta mutta, se kamera! Mulla on uus puhelin jossa on parempi kamera kuin vanhassa. Mutta "joku" meni ja pudotti sen puhelimen ja se on nyt näytön korjauksessa. Täytyy maanantaina soitella puhelimen perään.
 
Loppuun kiitos teille jotka ootte käyneet täällä vaikka vähän on ollut hiljaiseloa. Eli KIITOS KAUNIS :)