blogipupu

blogipupu
Tervetuloa käsitöiden, tuunailun, leivonnan ja yleisen höpötyksen pariin. Toivottavasti viihdyt :)

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen valmistunut, THE TYÖ

28 000 ruutua ja ainakin tuplaten pistoja takana (kun laskee että montako pistoa yhteen ruutuun menee + ne "muutamat" ylimääräset jotka joutu purkaan ja tekeen uudestaan). Moooonta työ tuntia myöhemmin. Monta metriä lankaa myöhemmin:Nyt se sitten on valmis.
 
Eikä ois tarttenu ku viikon lisäaikaa niin ois valmistunu siihen mun ite asettamaan deadlinen :P
 
Ohje täältä. Lanka vähän sieltä ja täältä. Kangas Käsityö Elisasta Turusta (14 count valkoinen Aida).
 
Tästä tosiaan lähdettiin
 
ja tänään päästiin tähän.
 
Kuvaa kehyksien kera tammikuun puolen välin jälkeen. Kehykset kun jo majailee äitin luona. Sanoin, että työ tulee jälkitoimituksena ;)
 
Nyt on vähän orpo olo, mitä tekis,tai no, ei sitä tartte kauheest pohtii. Onhan mulla töitä, jos ei alotettuna niin ainakin mielessä ja tarvikkeet hommattuna... Että ei "tyhjänpanttina" tartte olla...


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Näin pitkälle

Kuten jo viikolla arvasin, en saanut äidin lahjaa valmiiksi. Aatonaattona kun käytiin, vein kehykset ja sanoin, että lahja tulee kahdessa osassa.
 
Näin pitkälle siis pääsin siihen mennessä kun ois pitäny olla jo valmista. Lupasin, että mennään tossa tammikuun puolen välin paikkeilla taas käymään. Että siinä on sitten se deadline.
 
Vähän vielä joulutunnelmaa meidän etupihalta.



tiistai 25. joulukuuta 2012

Hauska rekiretki on tässä ajellessain...

Perinteisesti olen tehnyt piparkakkutalon. Tänä vuonna poikettiin perinteestä.
 
 
Tein reen. Pirkan nettisivuilta bongasin reen mallin. Mun mielestä se oli tosin vähän pieni. Ei kun suurentamaan.
Pikkanen mokakin mulla kävi ton tekemisessä: molemmat sivukappaleet on ns. saman suuntaisia eli toisella puolella on se pinta päällä mikä paistaessa oli alla. No, sen "paremman" puolen jätin paraatipuolelle.
 


Kuva takaa
 
Kuva edestä



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Reen pohjan olin kyllä ihan "liimannu" kiinni, mutta ei tainnu oikeen kestää noita kuulia: putos. Ens kerralla sitten viisaammin. Tais nimittäin olla pohja vähän liian pieni; ei ylettyny ottamaan toiseen sivuun kiinni. Mutta väliäkö sen. Eiköhän tuokin tuu syötyä sitten loppiaisena :)
 
 
Kuva vielä pölyltä suojastusta reestä.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kummitätsylle

En omalle vaan poitsun tein Revontulen. Laskiskelin tossa että on "jo" neljäs. Mallikerrat alko mennä jo rutiinilla ulkomuistista :) Pikkasen piti tarkistaa, että kuinka monta kerrosta tulee reikäkerrosten väliin, mutta muuten.
Väri ei oo noin hailakka mitä tossa kuvassa. Sillai sopivan vahvat viininpunaisen sävyt. Puikot oli nro 4 pyöröt. Lanka Hot Socks Luxor. Uskon että kummitätsy tykkää. 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulua odotellessa

Eipä juuri ole täällä uutta esiteltävää. Niin, paitsi tota Cherubsia päivittelen "aina sillon tällön". Varsinkin nyt kun toi deadline painaa päälle. Pikkusen alkaa tuntuu sille, että ei valmistu jouluks. Tietty sitä vois tehdä niin että antaa pelkät kehykset (ne on jo valmiina) ja laittaa sitten, että työ tulee jälkitoimituksena :) Onneks mulla on nyt kaks päivää vapaata että saa pistellä menemään oikeen urakalla. Vaikka kyllähän sitä muutakin hommaa olis...
 
Olen tässä viikon verran myös makustellu yhtä uutista jonka sain viime perjantaina. Tai no, uutinen ja uutinen... Diagnoosihan se, mulle. II tyypin diabetes. Ihan niin kun mulla ei elämässä muuten ois kaiken näköstä... Parin viikon päästä uudestaan lääkärin pakeille ja sitten puhutaan the taudista. Eihän toi kyllä niin paha oo mitä vois ajatella. Onhan sitä pahempaakin olemassa. Ja tiedän, että pikku "säädöllä" saa hoitotasapainon kondikseen. Mutta kyllähän se tuntuu... Täytyy kyllä sanoo, että ei toi iha puun takaa tullu. Itellä on sellanen olo tässä jo jonkin aikaa ollu että sokerit on koholla. Mutta tietty kun sitten "rätkästään" se diagnoosi...
 
On mulla tässä kaverin kanssa suunnitelmia, joulun jälkeisiä. Ehkäpä suunnitelmien tiimoilta aloitan uuden bloginkin, tai sitten en. Riippuu siitä miten aika riittää..
 
Mutta kohta täytyy painuu unten maille, että huomenna jaksaa pistellä :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Lisää lahjuksia

Likan kummeille.
Pyöreä ja neliskanttinen.
 
Neliskanttinen tehty keskeltä aloittaen.
Jotain kivaa näihin vielä sisään ja sellofaaniin, tai laatikkoon ja paperiin :) Tiedä sitä sitten vielä.
 
 
 
 
Ai niin. Ja tällasii "vieraita" meijän etupihalla oli keskiviikkona. Nyt on kyllä lumi jo peittänyt, ei linnut vaan jäljet ;)





torstai 6. joulukuuta 2012

Yli puolen välin :)

Jippii!! Nyt ollaan tosiaankin voiton puolella. Ajattelin, että ton yläosan viimesen "pätkän" pistelee nopeesti. Samaa väriä kun oli. Ja voihan vinde... Se tuntu tooooosi pitkältä pätkältä. Meinas usko loppuu kesken. Mutta valmiiks sen sain. En tiedä, että onko se kun pistelee noita kohtia, missä on useempaa väriä niin jotenkin mielenkiintosempaa. Että niitä pistelee nopeesti. Tai ainakin tuntuu sille.
Täsä tää yläosa valmiina -kuva nyt on :) Vähäks oon tyytyväinen.
Jotain piti tännekin päästä päivittämään. Kun tuntuu että mitään valmista ei tuu. No, ei kai tulekaan kun on isoja töitä. On mulla yhdet sukat tulossa. Niistä uupuu enää toinen. Paketiin pitäs saada. Että kunhan ennen jouluu saan valmiiks :P

torstai 29. marraskuuta 2012

Pikapipo

Siis tonttusellanen. Likalla huomenna luokassaan pikkujoulut. Tonttupipo uupui. Mutta ei uuvu enää.
Kun en "muistanu" käydä kangaskaupassa hakemassa punasta pipokangasta, kaiveltiin varastoja. Onneks löyty. Muuten ois pitäny ottaa käyttöön pläänB (joku punanen pieneks jääny vaate silpuks). Kangas on jotain vuorikankaan tyylistä ja "sävellys" on oma.

Ja tietty kilisee-kilisee-kulkunen päähän. Kyl ny kelppa. Ai niin, sitä "joka" paikkaan sopivaa Framilonia ompelin pipon reunaan, jotta pysyy päässä.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tilattua

Työkaveri kysy että teenkö hänelle lapaset. Häneltä kun toi peukalon teko ei oikeen luannistu. Lupasin tehdä ja hän lupas maksaa. Ite kävi ostamassa langan.
Tällaset niistä tuli. Juu, on niissä peukalot, vaikka eivät oikein hyvin näykään :)
Nro 4 sukkikset ja Seiska veikan Tweed. Ja hyvin kelpas.


perjantai 16. marraskuuta 2012

Välineurheilua ;)

Piti munkin sitten ostaa, itelleni pikkunen "lahja". Ihan ekat omistamani Knit Prot irtokaapelilla. (120 cm kaapeli ja metalliset 3.75 päät)
Oli eilen sen verran rankkapäivä. Kävin työterveystarkastuksessa ja siellä lyötiin eteen asioita, joita oikeestaan tiedänkin ja oli osanut aavistaa. Mutta kun ne lyödään eteen numeroina niin... Nyt on pakko ottaa itteessä niskasta kiinni. Piti sitte (muka) lohdutukseks ostaa noi puikot. No, ei vaineskaa olen niitä jo jonkin aika miettinyt ja nyt kun oli sopivasti aikaa ja inspiraatiota ja muuta tarvetta käydä Lankamaailmassa ni puikot tarttu mukaan.
 
Löysin aivan upeen ristipistosivuston. Ihania malleja. Ainoastaan pari "pientä" muttaa: sinne pitää kirjautua (ei siinä mitään) ja sivusto on RANSKAKSI. Kirjautuminen ainakin onnistui yli 20 vuotta sitten opittujen ranskan alkeiden ja "kuukkeli"-kääntäjän avulla :) Sitä en ole vielä ihan tarkkaan selvittäny, että mistä tarkasti ottaen saa pisteitä (niin sekin vielä, pitää olla pisteitä että saa ladata ilmaseks malleja, kirjautumisesta sai 20 pistettä ja lataus vie 10 pistettä), että niitä malleja saa ladata ilmaiseks. Likka sieltä jo valitsi kivoja malleja.
 
Jotain on taasen pudonnut puikoilta. On enää pingotusta vaille ja sitten esittelen sen täällä. Enkeli-pistelytyötäkin olen taas päivittänyt eli siis saanut sitä eteenpäin. 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Iltapuhteen tuotoksia

Tosiaan, välillä pitää pojallekin jotain ommella. Ettei aina vaan tytölle. Tämä on tosin odottanut ompelemista jo jonkun tovin. Sattumalta löysin (muistaakseni keväällä) Eurokankaan palalaarista kankaan. On collegea, vähän tukevampaa. Kaava on Suuresta Käsityökerhosta (muistaakseni v. 2004). Alkuperäinen kaava on huppari, mä tein tämän version vetskarin kanssa.


Poika tykkäs. Koko on 164 cm. Taskunsuuhun tuli resorista kanttaus. Alunperin piti laittaa vähän lyhyempi helman resori, mutku "joku" osti reilun pitkän vetoketjun...
Hihansuut on "vaan" käännetty.


Vähän pitää purnatakin. Naapuri laitto ens tekstiviestin ja kun siihen en ollu ehtiny vastata niin soitti. Asiana oli, että voisinko lainata tai tehdä hänelle työtakin. Puhelun aikana selvis, että takki tarvittais tiistaiksi!!! En oikeen tiedä, että mitä hän kuvittelee, että mulla on kankaita, sen kun vaan valkkaa, että mitä tekee ja mikä sopii... Kieltäydyin "kunniasta" vedoten omiin töihin ja huomiseen hammaslääkäriin. En ehdi. Eikä oikeen nappaakaan. Varsinkin näin lyhyellä varoitusajalla. Kun todennäköisesti siinä ois käyny niin että mä oisin ostanu kankaan ja paljon mitään ei ois maksettu. ONNEKS olin sen verran viksu että kieltäydyin...

perjantai 9. marraskuuta 2012

Päivitystä

Vaikka tonne "ristipistosivulle" päivitänkin tämän ison työn välipäivityksiä niin kun nyt (siis itseasiassa maanantaina) tuli jälleen yks etappi täyteen niin täytyy sitä tännekin puolelle päivitellä.
 
 
Kolmas sivu tuli valmiiksi. Vähäks oon ylpee ;) Nyt alkaa tuntua sille, että tää tulee valmiiks jouluks. Nelossivu on menossa ja vitossivu on lähes tulkoon kokonaan pelkästään yhtä väriä. Sitten on enää alaosa ja ne ei oo koko A4 täyttävät ohjeet. Ihan tarkalleen tämän hetkinen tilanne on nähtävissä täällä.
 
Ja jottein tää elämä tulis liian "tylsäks" löysin kivan ohjeen netistä (täältä). Meidän nuorimies on ainain tällä hetkellä armoton Star Wars fani ja ajattelin tehdä ohjeen mukaan ehkä vähän sovellettuna jotain (tyyny?) joululahjaks. Uskon että hänen huumorilleen toi sopii kun nenä päähän (näin nenäpäivän kunniaks ;) ).
 
Sitte mun täytyy täällä hehkuttaa kun en Facessa sattuneesta syystä viitti: joskus on vaan kivaa ja upeeta kun tuntuu, että asiat menee niin kun on ite halunut :) (Liittyy työasioihin)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Onepiece, jumpsuit, haalari

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Likan suussa tämä kulkee nimellä onepiece. Mä sanon jumpsuit :)
Likka tilas alkusyksystä. Nyt sain tehtyä. Hän on ite valkannu värit <3
Kaava löyty vuoden 1997 Suuri Käsityölehdestä, oikeesti oli yöpuku. Siitä vähän muokaten: taskut, huppu, hihan- ja lahkeensuiden resorit. Niitä ei ollu tai oli erilaiset alkuperäsessä kaavassa. Koko on 158/164. Pikkusen on vielä reilun kokoinen ja lahkeensuun resorit pitää tehdän pienemmiks. Mutta likka oli tyytyväinen.
Tän kans sai harrastaa oikeen aivojumpaa.. Likka ite sano, että miten värit menee. Hupussa on tosin eripäin mitä "piti".
Hupun jouduin muutenkin leikkaamaan uusiks. Kävi pikkanen kämmi: aloin mallailemaan (nuppineuloilla onneks) huppua pääntiehen ja totesin, että voi hitsi, se on liian iso. Ja eiku sakset käsiin ja saksimaan ylimääräistä pois. Jossain vaiheessa joku pikkunen ääni sano, että nyt on jotain vikaa. Otin hupun pois neulauksista ja katoin: olin laittanu hupun ETUreunan siihen pääntielle. Onneks kangasta oli riittävästi uuteen huppuun :)


Se mikä unohtu niin ottaa takaapäin kuva. Siellä noi värit menee siis päinvastoin.

torstai 1. marraskuuta 2012

Jouluun valmistautumista

Nyt selvis mihin se jännän näköinen lanka "joutui". On ollu kyllä jo jonkin aikaa valmiina.


Eli Wingspan. Tässä tulee mun mielestä tosi kivasti noi värit esiin. Lanka on Gjestalin Pan. Mielenkiintoinen lanka. Oli sellasta "vähän" pörröstä, ei käännösten reijät näy. Kaks kerää meni, ainakin melkeen. Pieni nöttönen jäi. Nro 4 pyörö.
Jouluksi tämän tein, lahjaksi. Aikanen lintu madon nappaa, vai miten se nyt meni. Toivottavasti sisko tykkää :)
Olen myöskin ristipistoa saanut tehtyä. Sen kuva tuolla omalla sivullaan.

Käpälät lämpimänä

Poika mokoma hävitti viime vuonna toiset lapasensa. Piti sitten tehdä uudet. Lempiväreistä, jälleen...


Lankana Seiskaveikka ja puikot nro 4. Kaksinkertaisella langalla. Piti vähän pientä jippoakin tehdä: kärki ja peukalot päinvastoin :)


perjantai 26. lokakuuta 2012

Pikku lahjanen

Sisko täyttää viikonloppuna vuosia. Vaikka viime viikonloppuna käytiin äidin luona ja sisko oli siellä kanssa, en hoksannu sillon jo viedä tätä. No, totuuden nimessä eihän sitä oltu edes alotettu...


Heijastin. "Apulankana" on valkonen Miami ja sitten Lankamaailmasta ostettu heijastinnauha. Mitäpä siitä enempää. Pitäs vissiin laittaa tänään postiin. Siitä kiva, että on pieni, että menee tavallisessa kuoressa :)


Vielä roikkumassa, hämärässä, salamalla kuvattuna.



Karkkikaupassa

Käytiin likan kanssa tiistaina "karkkikaupassa" ;)
Mukanamme kotiin saapui tällanen saalis.


Oikealta vasemmalle: mustapohjainen pääkallo trikoo (pojalle kalsarit), vaaleansininen ja vaalean lila vakosamettipintainen college (likalle, mitä, siitä myöhemmin ;) ), apina-fleece (likalle jotain), kukkakuvioinen trikoo (itelle), tumman lila, vaaleansininen ja musta resori, vaaleanvihreä trikoo, ruudullista, pilkullista ja raidallista kangasta.

Tässä vähän tarkempia kuvia noista kuviollisista kankaista.


Harmi kun pojille siis tollasille esiteineille/teineille ei löydy kauheesti mitään. Silmä onneks osu tähän. Ens löysin vaan punapohjallisen, mutta oli sitten mustapohjaistakin. Poika näytti peukkua kun näki kankaan. Täytyy varmaan joskun käydä kattoos, josko sais lisääkin tätä.


Likka ihastui tähän. Fleeceä "Ne apinat on niin kivoja". Mitään hajua ei ole, että mitä tästä tulee, ehkä pusero.


Itelle piti kanssa yhtä tarkotusta varten ostaa trikoota. Siitä(kin) sitten kunhan saan valmiiksi ;)


Tämä setti on likan valtisema. Sille on tietty tarkotus, tarkotus joka on asetettu jo kesällä. Nyt vaan täytyy yrittää saada tehtyä asetettu tehtävä. Tämäkin projekti on sellainen jonka esittelen kun se on valmis, että sorry nyt vaan ;)

Ja kuten arvoisat lukijat jo totesitte, ei, emme olleet karkkikaupassa vaan kangasholistin karkkikaupassa :)
Kankaiden lisäksi ostimme kaksi vetoketjua (pitkiä), yhden... hmmm... voiskohan sitä sanoo napiksi (tohon viimeisen pinon projektiin) sekä Framilon-nauhaa. Kassillisen hinta oli 51 ja risat euroa. Jätti-Rätistä. Sinne jäi vielä paaaljon kivoja kankaita mitä ois voinu ostaa. Niin ja ne trikookuteet. Kuteita ei tosin ollu sellasii värejä, mitä mulla oli mielessä.

Pakko on tähän vielä perään laittaa pari kuvaa, että mitä täällä on tapahtunut viime yönä.


Tuli lunta, ja oikeen kunnolla. Lounaisessa Suomessa.






perjantai 19. lokakuuta 2012

Lomaviikon saldoa

Mulla on tämä viikko ollu lomaa. Ja eks lomalla kuulu tehdä käsitöitä. Eilinen meni ommellessa, mutta olen mä viikon aikana saanut aikaseks muutakin.
Sivu nro 2 saatu muutamaa pistoa (ja korjattavaaa virhettä) lukuun ottamatta valmiiks.
Oonhan mä sitten tietty neulonutkin. Muutama huivi tekeillä (jouluksi) sekä yhdet lapaset ja, ja, ja... mitäs vielä. No, niistä sitten kun on valmista :)


Itelle kans

Eilen vielä ompelupäivän päätteeksi aloitin ja tänään saattelin valmiiksi itelle jotain. Tarpeellista.

On tehty collegehousujen kaavan pohjalta. (Pyydän anteeksi kuvassa näkyviä läkkejä, johtuu kamerasta, tai jostain). Täytyy sanoo, että oon tyytyväinen itteeni. Sain onnistuneesti tehtyy taskut sekä vetoketjuhalkion. Vyötärö ois saanu olla hieman pienempi :o Ehkä sitten seuraavalla kerralla teen niin, että mallaan vyötärökaitaleen itelleni ja sen pohjalta teen laskokset. Nyt laskokset tuli tehtyy siinä vaiheessa kun sivu- ja haarasaumat oli ommeltu. Puolitekoiset housut vetäisin jalkaani ja kattelin, että tosta ja tosta vähän sisään. Eks se niin kuulu tehdä :P

Sitä en tosin tiedä, että tuliko toi napitus oikein päin. En nimittäin ikuna muista, että kummin päin on naisten napitus ja kummin miesten. Mutta ei tota kukaan nää (mitä nyt ne muutamat kun käy täällä) koska yleensä käytän paitaa housujen päällä. Ai niin ja kangas on Eurokankaan palalaarista. 

Tulihan tehtyä

Sinänsä iisi-piisi-pusero. Jotain meni kuitenkin ei-niin-kun-ohjeessa. En tiedä oliko vika ohjeessa vai mun piiloblondiaivojen ymmärryksessä. Pusero kuitenkin tuli valmiiksi ja kuulemma kelpaa kunhan vaan nepparit saa iskettyä halkioon. Että olen tässä vuosien saatossa oppinut tuntemaan ukkoni.

Tässä mun versio. Kangas JättiRätistä. On niin isänmaallista, vai mitä ;)


Ja tässä kuva lehdestä. Ohje on Suuri Käsityölehti 6-7/2004. 10 pistettä ja papukaija-merkki sille joka hoksaa mikä ei menny niin kun ohjeessa... ;)

Jaa, että mikskö teen niin paljon vuoden 2004 ohjeilla. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että tuona vuonna tilasin itelleni Suuren Käsityölehden. Niitä sitten selailemalla ja ohjeita muokkaillen teen vaatteita yhdelle jos toiselle. Nyt tosin ostin uuden lehden kun sai kaks yhden hinnalla. Ja olihan siellä sellaisia toteutettavia ohjeita. Niistä lisää sitku pääsen siihen vaiheeseen, että ovat toteutuksessa. Sen vaan nyt huomasin, että meidän muksuille ei ole Suuressa Käsityölehdessä ommeltavaa. Koot kun loppu tohon 146 cm:iin ja likkakin kun tarttee mielellään jo 150 cm kokoja.

Niin ja se muka-pieleen mennyt kohta on pääntien etuhalkio. En ymmärrä, että mikä siinä meni vikaan. Siskolle yritin selittää tänään (ei oltu meillä ja mulla ei ollu ohjetta mukana) ja hän sano, että vikaan meni siinä halkiokaitale -kohdassa. No, täytyy varmaan näyttää hänelle ohjetta kun seuraavan kerran tulee käymään. Mutta tosiaan, onneks kelpaa noin (neppareilla lisättynä). Ai niin, joitain muutakin omaa muokkausta: ohjeessa on helmassa halkiot, mun versiossa ei ole. Eikä mulla noita raitojakaan ole.

Lisää pöllöilyä

Kuten sanoin, ihastuin kankaaseen, samoin teki tytär. Nyt tehtiin pitkähihainen.
Ostan harvakseltaan käsityölehtiä ja v. 2010 olit "taas" sellainen tilanne että ostin, kaks kun sai yhden hinnalla. Toisessa oli tytön pusero, jonka malliin ja ideaan ihastuin. Nyt tuli tuon puseron tekohetki. Vaikka kaava onkin 146 cm ja likalle on 150 senttisetkin jo sopivia.

Tän puseron juju on tossa hihassa :) Siinä on tollanen rypytys (ei näköjään näy kunnolla noissa kuvissa, ehkä vähän paremmin alakuvassa. . Jos jotakuta kiinnostaa niin kaava on Suuri Käsityölehti nro 2/2010. Likka tuumas että tykkää. Mun mielestä ehkä ois saanut olla pidempi mutku kangas loppu kesken. On nimittäin hintavaa (ainakin mun kriteereillä) kangasta: 15.90/m. En sitten raaskinu ostaa enempää. Mutta voihan tohon helmaan sitten jotain muuta kangasta "lykätä".
Hihan suut rypytin Framilonilla. Ohjeessa on kuminauhat hihansuissa. Että aina pitää vähän säveltää ;) 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Pientä "sälää"

Ens yks "nopeesti" valmistunu. Kui voiki ottaa niin koville yhden työn loppuun sattaminen.


Tääki hiusdonitsi odotti kumilangan laittamista ja viimeistelyä... ööö... en oo ees varma et kuin kauan. Varmaan yli kuukauden.

Neitokainen ilmoitti, että hän haluaa virkata jotain. Ja se jotain on sitten tässä. 

Tulee kuulemma kaverilla säärystimet joululahjaks :)  <3

Urakkaa kerrakseen

Alkuvuodesta (kuten Vuodatuksessa blogia seuranneet totesivat) aloitin aikamoisen urakan.
Tarkoitus oli saada työ valmiiksi äitienpäiväksi, mutta ei, eeii onnistunut. Ehkäpä tavoite oli asetettu HIUKAN liian tiukaksi. Nyt uusi tavoite on joululahjaksi.

Tästä aloitettiin....






...ja tähän on päästy tähän mennessä.
Kattelin ohjeesta, että oikeassa yläkulmassa on iiiso alue samaa väriä. Eli se kohta (ainakin) valmistuu nopeasti. Ja jouluun ei ole kuin parisen kuukautta aikaa...